Kohti merta ja seikkailuja – Tutustu kesän uutuuksiin!

//Kohti merta ja seikkailuja – Tutustu kesän uutuuksiin!

Kohti merta ja seikkailuja – Tutustu kesän uutuuksiin!

Kuka voisi kieltää, että kesällä parasta on meren tuoksu ja raikkaat tuulet? Tove Janssonilla oli vahva yhteys mereen, ja kesät hän viettikin Klovharun saarelle.  Tämä rakkaus saarielämään ja mereen löytyy myös Muumien maailmasta. Muumipappa vie koko Muumiperheen merille muuttaessaan kaukaiseen majakkasaareen, ja meri antaa mahdollisuuden Muumiperheelle löytää itsensä aivan uudella tavalla.

HuiGeen uusin kuosi Muumi Meriseikkailu ammentaa meren ja seikkailun tuntua, sekä kesän pirteitä ja herkullisia värejä. Meren elävää pintaa on melkein mahdoton vangita, joten kuosin pohjaksi valittiin upea elävä vesiväripinta jonka on maalannut Camilla Mikama.

Kuosin pohjaa suunnitellessani kului lehtiöllisiä vesiväritöitä, mutta lopputulos oli hiottava erityisen huolellisesti, jotta kaikki värit sopivat myös yhteen muiden HuiGeen vaatteiden kanssa. Tove Janssonin ihastuttavat novels-kuvitukset saivat minut inspiroitumaan, ja näin syntyi täydellinen Meriseikkailu.”  kertoo Mikama.

Molempien kuosien värit ja pinnat ovat täysin uniikkeja, ja huokuvat aivan erilaista tunnelmaa. Kuosissa seikkailevat Muumit ja piirustukset ovat Tove Janssonin alkuperäiskuvitusta kirjasta Muumipappa ja meri.

Tove Janssonin taiteilijataustat ovat meille ikuinen inspiraatio. Saadessamme mahdollisuuden toteuttaa Muumi Meriseikkailu-kuosin tiesimme heti missä ympäristössä kuosimme tulisi loistamaan. Porin taidekoulu on vuodesta 1966 asti toiminut kuvataidekoulu lapsille, nuorille ja aikuisille Porissa, Satakunnassa. Keskustassa toimiva taidekoulu on täynnä taiteellista henkeä ja täynnä mahdollisuuksia. Kiitämme Porin taidekoulua mahdollisuudesta tuoda vaatteemme tähän ympäristöön kuvattavaksi!

Tutustu nyt ihanaan Muumi Meriseikkailuun täällä! Valikoimiin kuuluvat upeat uudet tunikat ja legginsit naisille ja lapsille, sekä ihanat bodyt perheen pienimmille!

 

Porin taidekoulu, 2018

2019-01-03T13:19:37+00:00